Istuit siellä luokan takaosassa. Iso, löysä huppari päällä, huppu silmillä. Se sama huppari oli käytössä usein, päivästä ja viikosta toiseen. Joskus se haisi joko lialta tai tupakalta. Äidin luona vietetyn viikonlopun jälkeen se oli sentään pesty. Olit se sama huppari päällä välitunneilla ja oppitunneilla, pitkälle syksyyn saakka. Ei sinua kuulemma paleltanut.

Se huppari toi sinulle varmaan turvaa, sillä olit kovan kuoresi alla niin pieni ja pelokas. Joskus ehdin näkemään sen todellisen minäsi uhmasi ja välinpitämättömyytesi takaa. Koulu ei kuulemma kiinnosta, opet oli kusipäitä ja koko koulun saisi polttaa. Olit paljon pois koulusta ja jouduin ottamaan yhteyttä sosiaalityöntekijöihin. En tiedä, auttoiko se mitään. Poissaolot eivät ainakaan juuri vähentyneet.

Sanoit itseäsi tyhmäksi, vaikka huumorisi oli nopeaa, oivaltavaa ja nokkelaa. Joskus samoinkin sinua koko luokan kuullen älykkääksi, sillä juuri sitä sinun huumorintajusi toi koko ajan esiin. Menit täysin hämillesi, kun sait kehuja, vaikka koetitkin vitseilläsi häiritä oppituntia.

Puhuttiin tunnilla päihteistä, tupakasta ja nuuskasta. Alakoululaisia nämä aiheet toki vähän naurattivat. Sinä sait tietäviä katseita osaksesi. Olin itsekin kuullut huhuja yläkoululaisten kanssa vietetyistä viikonlopuista. Isoveljelläsi meni lujaa ja sinä viihdyit samoissa porukoissa. Kerran kysyin sinulta suoraan kasvatuskeskustelussa, että pitääkö kuulemani huhut paikkaansa. Et kuulemma ole niin tyhmä, että kaljaa joisit. Se kuulemma maistuukin niin pahalta.

Tiemme erosivat, te lähditte yläkouluun ja minulle tuli uusi luokka. Vuosia myöhemmin näin entisen luokkakaverisi. Kysyin kuinka sinulla menee. “Käyttää alkoholia kuulemma joka viikonloppu”, oli vastaus. Minusta tuntui jotenkin tosi pahalta. Jälleen yksi syyttömänä syntynyt kulkee polkuja, joita ei kenenkään pitäisi kulkea. Toivottavasti sinulla menee nykyään hyvin, sillä ansaitsisit hyvää elämääsi.