Otsikko on provosoiva, mutta malttakaahan hetkinen. Selitän, mitä sillä tarkoitan. Opettaminen, opettajuus ja oppiminen kun ovat niin monisyisiä ja -tahoisia ilmiöitä, että sattumalla on usein sormensa pelissä siinä, miten hyvä ja laadukas lopputulos saadaan aikaiseksi. Opettaja kun ei ole kaikkivoipa, vaikka usein niin ehkä ajattelee tai ainakin sitä tavoittelee.

Korkeakoulutettu, työtään tunnollisesti tekevä ja sopivasti kehittävä opettaja voi ammattitaidollaan vähentää monia sattumanvaraisuuksia oppimisen tieltä. Samoin tämä opettaja voi itsetuntemuksellaan ja omia rajoitteitaan tietoisesti kehittämällä parantaa todennäköisyyksiä sille, että oppi menee perille. On kuitenkin monia seikkoja, joihin paraskaan opettaja ei voi vaikuttaa.

Opettaja on ammattilainen, mutta kuitenkin oma erityinen persoonansa vahvuuksineen ja heikkouksineen. Jollekin oppijalle se persoona iskee ja toisille taas ei. On oikeastaan mahdotonta saavuttaa tilannetta, jossa opettajan tapa ilmaista itseään, tuoda huumoriaan esiin ja eläytyä opetukseen sopisi kaikille. Opettajassa ei välttämättä ole mitään vikaa, mutta joihinkin hänen tyylinsä ei vain iske. Se ei tietenkään estä oppimista, mutta ainakin itselleni “sopivien” opettajapersoonien vaikutus elämään tai vaikkapa ajatukseeni omista kyvyistäni on ollut todella paljon vahvempi, kuin toisten. Eikä sillä ole mitään tekemistä opettajien ammattitaidon kanssa. Opettajan persoonan vaikutus oppijan oppimisprosessiin ja siihen valtavan monimutkaiseen kokonaisuuteen, jota oppimiseksi kutsutaan, on tärkeää tiedostaa. Ja toki myös oppilaat sekä opiskelijat ovat omanlaisiaan persoonia. Vaikka olisit miten ammattimainen tahansa, niin toisten oppilaiden kanssa vain tulee helpommin juttuun kuin toisten. Se vaikuttaa väistämättä opettaja-oppilassuhteeseen.

Oppilaat elävät suurimman osan ajastaan koulun ulkopuolella perheensä, sukunsa ja muun elämänpiirinsä vaikutuksen alaisina. Opettajan on aika mahdotonta vaikuttaa tähän. Asenteet, arvot, oppimisen edellytykset, ravinto, lepo, sopivat virikkeet ja harrastukset tulevat suurelta osin muualta kuin koulusta. Taitava opettaja ja innostava kouluyhteisö voivat joiltakin osin noita asioita parantaa, mutta aika mahdottoman urakan edessä yksittäinen ope on, jos vaikkapa huoltajien asenneilmapiiri on vahvasti koulua vastaan. Koetapa siinä sitten tehdä pedagogisia taikatemppuja, jos työltäsi viedään matto alta kerta toisensa jälkeen. Oppiminen saattaa jäädä aika vähäiseksi.

Näiden lisäksi hyvään opetukseen, oppimiskokemukseen ja oppimiseen vaikuttavat lukuiset muut seikat. Joskus opettajalla saattaa olla huono päivä. Hermostunut ja äyskivä opettaja saattaa löydä jarrun päälle joillakin oppilailla. Oppilas saattaa olla väsynyt tai perheessä on ollut huono viikonloppu. Vieruskaveri häiritsee, on liian kuuma, luokan ihastuttavin tyttö istuu liian lähellä, iskä sanoi, ettei historiaa tarvitse opiskella, viikonloppuna olisi bileet tiedossa, kiusataankohan minua taas välitunnilla? Mulla on nälkä, aurinko paistaa silmiin, migreeni on taas tulossa ja opettaja puhuu liian hiljaa. Mä haluaisin vain kuunnella, enkä tehdä ryhmätöitä… Onhan noita syitä sille, miksi oppilaan kokemus hyvästä opetuksesta tai oppimisesta on tuurista kiinni. Ja joku toinen oppilas saattaa olla ihan täpinöissään, kun oli niin innostava oppitunti ja ope on maailman paras!

Mitä tällä siis koetan sanoa? Ainakin itse olin opettajana tosi itsekriittinen ja otin suuresti paineita siitä, että halusin olla aina ja kaikille innostava opettaja sekä sellainen pedagogi, että oppilaat oppisivat. Hyvä päämäärä joo, mutta aika epärealistinen. Paraskaan opettaja ei voi hallita kaikkia luokan tapahtumia ja oman elämänsä sattumuksia. Puhumattakaan kaikkien oppilaidensa elämistä, tunteista, vireystiloista ja asenteista. Eriyttämisellä, itsetuntemuksella ja sopivan ammattimaisella suhtautumisella monia asioita voi hieman tasoittaa, mutta täyttä kontrollia ei saavuta millään. En toki halua sanoa, että hommia pitäisi lyödä täysin höpöksi, mutta sopiva rentous ja riman asettaminen matalammalle voisi olla monelle opelle parasta työhyvinvoinnin edistämistä. Ja ehkä avain terveemmän ammatillisen identiteetin löytämiseksi. Jos et voi olla täydellinen, niin ehkä se ihan hyvä silloin riittää?

Eli hyvä opetus ja oppiminen ovat tosiaan tuurista kiinni. Tuurin osuutta voi hieman pienentää, mutta koskaan sitä ei saa poistettua. Tämä on tärkeää tiedostaa ja hyväksyä. Ainakin itselleni tämä olisi ollut tärkeä oivallus jo heti opeuran alussa.