Kotitehtävänsä laiminlyönyt oppilas voidaan määrätä työpäivän päätyttyä enintään tunniksi kerrallaan valvonnan alaisena suorittamaan tehtäviään.

Perusopetuslaki 35§

Kotitehtävät. Siinäpä aihe, joska varmaan jokaisella koulua käyneellä on mielipiteensä ja muistonsa. Opettajien piirissä kotitehetävät tai tuttavallisemmin kotiläksyt on verrattain usein keskusteluun nouseva aihe, joka herättää tunteita puolesta ja vastaan. Ja se on aivan luonnollista, ovathan kotitehtävät aika iso osa koulunkäyntiä, opettajan työtä ja varsinkin suomalaista sekä kansainvälistä koululaitoksen traditiota. Ja totta kai minun pitää sanoa läksyistä omat ajatukseni. Koetan pohtia läksyjä ennen kaikkea huoltajien, oppimisen, opettajan työnkuvan ja -määrän sekä perinteiden näkökulmista.

Kotitehtävien tekemättä jättämisestä oppilas voidaan määrätä jäämään oppituntien jälkeen ylitöihin. “Laiskan läksyjä” tekemään. Oppilastä siis rangaistaan siitä, että hän on laiminlyönyt velvollisuuksiaan. Entäs sitten huoltajat? Huoltajilla on lain mukaan velvollisuus huolehtia siitä, että lapsi suorittaa oppivelvollisuutensa. Koska oppivelvollisuuteen kuuluu myös kotitehtävät, niiden tekemisen pitäisi periaatteessa olla huoltajien murhe. Ja näin ollen siitä kuuluisi myös jonkin sortin rangaistus. Vai onko se kohtuullista, että oppilaan perusoikeuksia rajoitetaan määräämällä hänet koulun jälkeen tekemään läksyjä, mutta se taho, joka on lopulta asiasta vastuussa, pääsee asiasta ilman sanktioita?

Tästä päästään seuraavaan itseäni mietityttäneeseen seikkaan. Huoltajilla on vastuu, mutta kaikilla ei todellakaan ole, ikävä kyllä, kykyjä tai resursseja huolehtia läksyistä. Tai monesta muustakaan asiasta. On kiirettä, töitä, velvollisuuksia, syrjäytymistä, mielenterveysongelmia, alkoholismia ja kaikkia muita syitä, joiden takia läksyjen tekoa ei kyetä valvomaan tai niissä auttamaan. Siksi herää kysymys, että pitääkö läksyjä sitten antaa? Kun tiedetään, että kaikki oppilaat eivät niistä selviä, onko oikeasti fiksua vaatia niiden tekemistä? Onko läksyjen antaminen vain traditio, jota toteutetaan tottumuksesta ja sosiaalisen paineen takia?

Tämän tutkimuksen mukaan läksyillä ei ole merkittävää vaikutusta oppimiseen. Toisen tutkimuksen mukaan läksyt lisäävät oppimiseroja oppilaiden välillä. Heikoimmat eivät hyödy läksyistä lainkaan ja muutkin vain vähän. Läksyjen antaminen siis epätasa-arvoistaa oppilaita sen mukaan, millaiset kyvyt huoltajilla on tukea oppilaita läksyjen tekemisessä. Ja jos läksyjen hyöty oppimiselle on vähäinen, niin onko haitat lopulta suuremmat? Miksi asettaa huoltajat epäreiluun tilanteeseen, epätasa-arvoistaa oppilaita ja teettää itsellä lisätyötä, kun joutuu kirjaamaan läksyunohduksien syntilistaa Wilmaan? Läksyjen seuraamisessa, sanktioista huolehtimisessa ja kaikenlaisessa kirjaamisessa on yllättävän paljon työtä. Voisiko tässä olla kohta, jossa ope voisi rohkeasti karsia ylimääräistä työtä?

Voidaan jopa kysyä, onko läksyjen antaminen opettajan ammattietiikan mukaista? Saako opettaja asettaa oppilaan toistuvasti tilanteeseen, josta tämä ei yksinkertaisesti selviä, ei saa siihen tukea kotona ja seurauksena on häpeää tekemättömistä tehtävistä viikosta ja vuodesta toiseen? Ja vaikka tehtävät saataisiin kotona tuntien taisteluiden jälkeen tehtyä, niin onko ne läksyt kaiken sen itkun, raivon ja savuavien taistelukenttien arvoisia? Puhumattakaan siitä haitasta minäkuvaan, jonka nuo taistelut ja häpeä oppilaalle aiheuttavat. Ja vielä, onko oppilaille järkevää opettaa työelämässä huonoiksi todettuja malleja töiden tuomisesta kotiin?

Läksyjä puolustetaan usein vastuunkannon opettelulla. Joo, ihan hyvä pointti, mutta voisiko sitä oppia jotenkin muuten? Vaikka niistä koulutarvikkeista huolehtimisella ja siitä palkitsemalla? Läksyjen vaikutus oppimiseen tulikin jo käsiteltyä. Eriyttävänä toimenpiteenä läksyt saattavat toimia, varsinkin ylöspäin. Ja voihan oppilaita kannustaa tehtävien tekoon, ilman että ne ovat velvoittavia. Ja jos joku niitä tekee vapaaehtoisesti, niin siitähän voisi vaikka palkita! Se saattaisi kannustaa sitä heikointakin edes yrittämään, kun ei olisi pelkoa rangaistuksesta vaan mahdollisuus palkintoon.

Tiedän, että opettajilla on idearikkautta ja osaamista juuri tällaisten ongelmien ratkaisemiseen, eli pedagogiaa vain rohkeasti peliin. Suuri kynnys lienee se vahva traditio ja tunne siitä, että hyvän opettajan kuuluu suorittaa oppitunnilla nämä tietyt rituaalit. Eikä pidä! Opettaja on työtään vahvalla autonomialla tekevä erityisasiantuntija, joka voi ja jonka pitää ravistella itsensä irti turhista tavoista ja perinteistä. Eikö niin? Ettei niitä läksyjä anneta vain tavan vuoksi ja koska osa huoltajista tai kollegoista niin odottaa? Se ei haittaa mitään, jos siellä oppikirjassa on tekemättömiä tehtäviä. Se sen sijaan haittaa, jos oppilas kokee läksyjen takia olevansa tyhmä, laiska ja saamaton, jopa vielä aikuisenakin.

Ps. Huoltajien velvollisuuksista pitäisi pitää kovempaa ääntä. Meille siis oikeasti kuuluu huolehtia monenmoisista asioista oppilaan oppivelvollisuuteen liittyen. Läksyistä kuuluisi huolehtia, samoin siitä että oppilas käy koulua, että hänellä on asianmukaiset varusteet mukana ja sopivat vaatteet vaikkapa ulkoliikuntaan. Usein nämä velvollisuudet ulkoistetaan koululle, vaikka huoltajien ne pitäisi hoitaa. Yhteiskunnalle kuuluu paljon vastuita, mutta jotain on edelleen myös meidän huoltajien kontolla.

Ja vielä. Kävin tästä asiasta mainiota keskustelua Twitterissä ja sain monia ajatuksia sieltä tähän kirjoitukseen. Sosiaalinen media on parhaimmillaan mainio paikka uuden oppimiseen. Kiitokset siis usealle koulutusalan asiantuntijalle hyvistä keskusteluista!