Iltasanomissa 30.6.2024 julkaistu koskettava ja äärimmäisen surullinen tositarina ”Mikaelin mieli murhattiin” (sisältövaroitus: uskonnollinen väkivalta ja itsemurha) avasi omia muistoja ja haavoja sen verran, että haluan kirjoittaa ne päästäni ulos. Minulle kirjoittaminen on toiminut terapiana ja hyvänä keinona päästää huonoa oloa ulos mielestä sekä kehosta.

Jumala, Raamattu, uskonyhteisö, tiukat normit, sielun pelastuminen, ikuinen kadotus, synti ja syyllisyys. Asioita, joilla voi helposti rikkoa ihmisen mielen. Pahimmillaan ne johtavat Mikaelin kohtaloon, mutta aina niistä jää jälki. Kuten jää kaikesta koetusta väkivallasta, on se sitten uskonyhteisön, koulun, parisuhteen tai grillijonossa tehdyn pahoinpitelyn aiheuttamaa.

Uskonnollisesta väkivallasta pirullista tekee sen verhoilu valkeuden vaatteisiin, vaikka sisältä se on sitä samaa sysimustaa ryönää kuin mikä muukin väkivallan muodoista. Hyvää tarkoittavat uskon veljet sekä sisaret voivat pahoinpidellä sinua henkisesti vuosia, etkä itsekään edes huomaa sitä. Niin kävi minulle ja niin kävi myös linkkaamani jutun henkilöille. Se on todella petollista ja syöpyy uskomattoman vahvasti osaksi ihmisen psyykettä. Tiukkaan pakotettu ajatus siitä, että olet vääränlainen, syntinen ja ajattelusi pitää tukahduttaa, vääristää ihmistä armottoman paljon. Yhteisö tietyllä tavalla piilottaa sisäänsä väkivaltakoneiston, jota monella tapaa jopa ihannoidaan ja pidetään uskon mittarina. Tuo koneisto valvoo, millaista seksiä harrastat ja kenen kanssa, mitä musiikkia kuuntelet tai millaisia juomia nautit. Kuinka pukeudut ja oletko naisena itsekäs kehosi suhteen.

Kun tuohon lisää yhteisön luoman paineen sekä tietynlaisen turvallisuuden, irrottautuminen voi olla tosi vaikeaa. Itsellä siihen prosessiin meni vuosia. Uskotteko, että on muuten todella raskasta ajatella toisin ja näytellä samalla kunnollista uskovaista perheenisää? Voin vain kuvitella, millaista on tuon lisäksi piilotella esimerkiksi omaa seksuaalisuuttaan ja käydä Mikaelin tavoin “eheytyshoidoissa”. Niissä kyllä juurikin murhataan mieliä, kuten jutussa todetaan. Surullista, että näitä puoskarointihoitoja annetaan edelleen Suomessa ja niitä jopa tuetaan julkisista varoista.

On myös todella surullista, että tänäkin päivänä tuhannet lapset sekä nuoret joutuvat elämään samanlaisissa olosuhteissa kuin mitä esimerkiksi minä elin. Suljettuna tynnyriin, ajattelu mustavalkokonservatiiviseksi supistettuna. Ahdas uskonnollisuus on vaarallista. Ahdas uskonnollisuus on väkivaltaa. Kun Jumalan pienentää ihmisen kokoiseksi, hänestä tulee synkkä, armoton ja julma. Sellainen oli minun lapsuuteni Jumala.

Lopuksi. Kun puhun uskonnollisesta väkivallasta, en tarkoita sillä viattomia iltarukouksia lasten kanssa tai omaa henkilökohtaista uskoa. Ne ovat parhaimmillaan kauniita ja yksilöä sekä yhteisöä rakentavia asioita. Avara usko, se on ihan jees. Tavoitelkaa sellaista, niin teen minäkin.