Suomalainen opettaja on usein aivan liian kiltti. Maisterin tutkinnon suorittanut, maailmalla arvostettu, mutta kotimaassaan yhä ahtaammalle ajautunut kansakunnan tukiranka ja valontuoja. Nitisee, kitisee, taipuu ja joustaa, mutta ei katkea. Ei sitten perhana millään, vaikka syitä siihen olisi.

Yhteiskunta muuttuu ja koulu siinä samalla, se on selvää, Nyt on vaan päässyt käymään niin, että kiltti ope ei ole huomannut muutamaa asiaa. Kiltti ope nimittäin tekee samat hommat kuin ennenkin. Hamstraa vessapaperirullia kuvikseen, tekee monistepohjat vihkoon liimattaviksi, laittaa koteihin viestiä uimahallireissuista, tarkistaa kokeet, suunnittelee kevätjuhlaa ja aika paljon kaikkea muuta. Ai niin, kiltti ope myös opettaa ihan niitä normaaleja oppiaineita sekä pitää tukiopetusta, jos siihen on resursseja. Näiden aika perusjuttujen päälle on kasautunut paljon kaikkea muuta, jota kiltti ope ei ole hoksannut. Sillä eihän hän nyt kehtaa sanoa ei. Siitähän voisi joku suuttua.

Niinpä kiltti ope rakentaa illalla olohuoneessaan Sheetsiin itsearviointipohjat oppilaille ja itselleen, selaa FB-ryhmien ihania käsityöideoita, vastaa kollegan Whatsapp-viestiin, miettii eriytettyä matematiikan koetta kymmenelle tehostetun tuen oppilaalleen, voitelee suksiaan huomista liikuntatuntia varten ja hamstraa vessapaperirullia kuvistyötä varten. Ja käy kiireesti ostamassa vielä omilla rahoillaan ilmapalloja Prismasta. Niillä on hyvä demota ilman ominaisuuksia yllin tunnilla.

Miksi opettajan työ on tuollaista? Osa luettelemistani asioista on ihan lakisääteisiä ja peruskauraa. Niin pitää ollakin. Todella moni taas ihan pelkkää  turhaa kiltteyttä, perinteitä ja huonoja tapoja. Miksi esimerkiksi opettajan pitäisi roudata omat sukset kouluun? Mikä laki niin velvoittaa? Ei mikään. Se on vain perinne ja maan tapa. Tiedän, että todella moni opettaja ostaa omalla rahalla tarvikkeita varsinkin kuvikseen, koska koululla ei ole juuri sillä hetkellä määrärahoja. Se on ehkä pahinta omille kintuille kusemista. Jos rahaa ei ole, niin sitten ne kuvistyöt jäävät tekemättä. Ei siitä kukaan vahingoitu ja oppilaat elävät varmasti ihan onnellisen elämän ilman niitä nonparelleilla koristeltuja isänpäiväkortteja, joista saa nappia painamalla mukitelineen ja kännykkäkotelon. 

Jos arviointikeskusteluun on varattu puoli tuntia ja valmisteluun vartti, niin älä käytä niihin enempää aikaa. Onko se oppilaan asioihin käytetty ylimääräinen tunti muka oikeasti tärkeämpi, kuin omaan hyvinvointiin tai perheeseen käytetty tunti? Ei varmasti ole. Sen lisäksi, että kiltti ope kuormittaa itseään, hän saattaa kollegansa ikävään asemaan. Toki ne kaksikymmentä viisi ylimääräistä työtuntia näkyvät huoltajille erinomaisina ja viimeisteltyinä esityksinä arviointikeskusteluissa, mutta yhteisesti sovituissa aikaraameissa pysyneen kollegan arviointikeskustelu saattaa vaikuttaa sen jälkeen aika tylsältä ja huonosti valmistellulta. 

Kiltti ja perfektionismiin taipuvainen persoona on hankala yhdistelmä opettajan työssä. Toki varmasti monessa muussakin ammatissa. Tässä onkin muutama apukysymys, joita kiltti perfektionisti voi itseltään kysyä, kun seuraavan kerran aloittaa jonkin omasta mielestään maailman tärkeimmän tuntisuunnitelman, monisteen, kaavan, tai testin väsäämisen tiistaina kello 16.30. Lasten hoidosta hakuaika on muuten puolen tunnin päästä, mutta kiltti ope soittaa päiväkotiin ja ilmoittaa tulevansa vähän myöhässä. Eli ennen kuin soitat päiväkotiin, niin kysy ainakin muutama näistä kysymyksistä ensin:

• Vaatiiko OVTES minulta tätä?
• Maksetaanko minulle juuri tästä työstä?
• Vahingoittuuko joku vakavasti, jos jätän tämän tekemättä?
• Voisiko oppilaat tehdä osan tästä työstä itse?
• Voisinko käyttää tähän jotain valmista materiaalia?
• Voisinko vaatia rehtoria hankkimaan tähän valmista materiaalia?
• Onko tämä tärkeämpää, kuin oma elämä?
• Voitanko oikeudessa, jos jätän tämän tekemättä?

Saitte varmaan ajatuksesta kiinni. Sitten vaan toteuttamaan tuota ajatusta. Enkä nyt tarkoita, että työt pitäisi tehdä miten sattuu. Olen vain huomannut, että kiltti opettaja tekee tottumuksesta ja omien korvaamattomuuskuvitelmiensa vankina todella paljon ylimääräistä ja ilmaista työtä. Se on iso ongelma, josta pitäisi suomalaisessa koulukulttuurissa päästä pois. Asiallisista hommista maksetaan, muuta ei tehdä jos ei ole siihen resursseja. Vaikka opettajan työ olisikin “kutsumusammatti”, ei mitään työtä pitäisi tehdä oman hyvinvoinnin kustannuksella. Helpommin sanottu kuin tehty.